Etusivu Esittely Koiramme Pentuja Pentueet Uutiset Linkit Vieraskirja

N-pentueen odotusajan päiväkirja


Lauantai 29.4. Ensimmäinen astutus. Nelli ja Vili olivat todella innoissaan heti kun Nelli astui portista sisään. Kosiskelu alkoi, ensin ne halailivat ja haistelivat toisiaan hännät heiluen. Sen jälkeen siirryimme sisälle. Nelliä aluksi pelotti vähän uusi tilanne. Annoimme niiden olla rauhassa keskenään. Nelli tarjosi itseään ja Vili yritti astua, mutta ei ihan osunut oikeaan paikkaan, kun Nelli ei malttanut pysytellä paikallaan. Sitten kasvattaja tuli avuksi ja Vili sai hoidella hommansa. Kiinniolo vaiheessa molemmat olivat tosi rauhallisia. Siinä ne olivat pyllyt vastakkain n.10min. Astutuksen jälkeen Nelli "jahtasi" Viliä vieläkin ympäri kämppää itseään tarjoten :) Kotiin tultuamme Nelli olikin niin väsynyt, että nukahti nopeasti.
Maanantai 1.5. Toinen astutus. Nelli tiesi jo autossa mihin mennään kun sanoin "missä Vili". Saavuimme pihaan ja menimme portista sisään. Ensin haistelut ja halailut eikä mennyt montaa minuuttia, kun ne olivat jo kiinni toisissaan. Vili herrasmiehenä nuoli Nelliä ja sitten painoi päänsä Nellin selän päälle. Kiinniolo vaihe kesti taas suunnilleen n.10min. Kun menimme autoon Nelli sai jonkun "hepuli kohtauksen" se alkoi kieriskelemään ja ulisemaan ja nuolemaan itseään. Toivottavasti pentuja on nyt tulossa. Kiitokset vielä Katjalle avusta ja siitä, että sain käyttää Viliä.


Lauantai 13.5. Nyt on kulunut kaksi viikkoa astutuksesta. Vielä näin aikaisessa vaiheessa ei tiineyttä hirveästi huomaa, mutta Nellin on ruokahalut ovat ainakin lisääntyneet ja Nellistä on tullut entistä huomionkipeämpi. Pentuaitauksen ja pentukopan laitoimme jo tässä vaiheessa valmiiksi makuuhuoneeseen sänkymme viereen. Nelli käy aina välillä päivällä siellä nukkumassa, mutta öisin se nukkuu meidän vieressä.


Maanantai 22.5. Nelli ultrattiin tänään ensimmäistä kertaa ja eläinlääkäri totesi sen olevan tiine. Alkioiden määrää hän ei kuitenkaan pystynyt vielä arvioimaan.
Maanantai 29.5. Nelli ultrattiin tänään toisen kerran ja varmuudella näkyi kolme pentua. Nyt on kulunut vähän päälle neljä viikkoa astutuksesta. Ennen Nelli hotki heti kuppinsa tyhjäksi, mutta nyt ei ruoka tahdo enää maistua. Nellin vatsaontelo on hiukan laajentunut ja nisät kasvaneet. Pahoinvointia on ollut muutamana aamuna.


Lauantai 10.6. Nyt on kulunut kuusi viikkoa astutuksesta. Maha kasvaa kasvamistaan. Ruokahalut ovat tulleet takaisin. Nelli makoilee enemmän ja väsyy lenkillä nopeammin. Pahoinvointia ei enää ole ollut monena aamuna.


Lauantaina 24.6. Nyt on kulunut kahdeksan viikkoa astutuksesta. Maha on kasvanut todella isoksi. Sohvalle ja sängylle hyppääminen ei tahdo enää onnistua niin helposti kun ennen. Nellistä on tullut todella rauhallinen. Se on ottanut pentuaitauksen ja pentukopan omakseen ja tykkää nukkua siellä. On ihana seurata pentujen liikkeitä mahassa. Ne potkivat välillä lujaa niinkun tahtoisivat jo ulos :D Odotusta ei ole enää kauaa jäljellä.


Torstaina 29.6. Nyt on kulunut kahta päivää vaille yhdeksän viikkoa astutuksesta. Nellin tisut ovat laskeutuneet. Ruokahalut ovat Nelliltä menneet melkein kokonaan. Synnytys lähenee.


Videoita odotusajalta:

Nelli 36vrk astutuksesta
Nelli 56vrk astutuksesta.


Jatkuu pentupäiväkirjassa