|
Hieman meistä..
Nimeni on Heli Kätkä -86. Koulutukseltani olen lastenohjaaja. Työskentelen Vetelin 4H-yhdistyksessä. Kääpiöpinserini ovat silloin tällöin minulla mukana kerhoissa ja tapahtumissa tekemässä rotua tutuksi ihmisille :)
Perheeseeni kuuluvat avopuolisoni Joonas Virkkala -82, sekä rakkaat koiramme. Asumme Keski-Pohjanmaalla Kaustisella paritalossa, mutta rakenteilla on omakotitalo joka toivottavasti valmistuu maaliskuussa -12.
Olen aina rakastanut eläimiä. Minulla oli lapsena mm. jyrsijöitä ja kissoja. Haaveilin kuitenkin omasta koirasta. Muutettuani omilleni hankin ensimmäisen koirani sekarotuisen Tessan. Tessan ollessa 2-vuotias halusimme sille kaverin..
Selailimme koirakirjoja ja etsimme pientä, lyhytturkkista ja energistä koiraa. Kääpiöpinseriin rotuna tutustuimme kuitenkin ihan sattumalta vuonna 2004, kun näimme sirkuksessa kauniin ja tempperamenttisen "pienen suuren koiran" joka teki temput niinkuin itse halusi (toisen koiran vuorollakin) varastaen koko shown itselleen. Kotona tunnistin rodun kääpiöpinseriksi ja siitä se sitten lähti. Nellin haimmekin kotiin tuona samana kesänä.
Meillä on kotona neljä kääpiöpinseriä Nelli -04, Tara -06, Siiri -09 ja Misty -10. Kääpiöpinserimme tulevat hyvin toimeen ja niistä on seuraa toisilleen. Harrastamme mm. näyttelyitä, mätsäreitä, tokoa ja agilityä. Meiltä on lähtenyt maailmalle kolme pentuetta (11 pentua).
Kasvatusperiaatteistani voi lukea tarkemmin: pentu meiltä sivulta.
Kennelnimi New Limit's minulle myönnettiin syyskuussa 2009. Kuulun seuraaviin yhdistyksiin: Suomen Kennelliitto, Suomen Kääpiöpinserit ry, Kaustisenseudun Koiraharrastajat, sekä Keski-Pohjanmaan Koirakilta ry. Olen suorittanut SKL kasvattajan peruskurssin ja allekirjoittanut kasvattajasitoumuksen.
Järjestän Annika Hohenthalin kanssa tällä alueella asuville kääpiöpinserin omistajille miittejä ja tapahtumia kts. Kokkolanseudun kääkkäharrastajat.
Onnistumisen hetkiä on katsoa, kuinka rakastavasti emo hoivaa pentujaan. Sanat eivät riitä kuvaamaan sitä tunnetta, kun pennut avaavat silmänsä ensimmäistä kertaansa ja ottavat myöhemmin ensimmäiset askeleensa. Seuratessani pentujen kehitystä aina luovutusikään saakka ymmärrän miksi olen ryhtynyt kasvattajaksi.
Kiitokset: koirieni kasvattajille, kasvatin omistajille, sekä koiraharrastuksen myötä tulleille ystäville!
|

|
|